seppaeo

Matka P-Suomeen 2033

Luin lauantaina Hemmo Koskiniemen lyhyen kirjoituksen perjantailta. Vaikka itse kallistunkin optimistisesti Jääskeläisen Riston järkeilyn kannalle, jäin aprikoimaan millainen maastamme tulisi jos pahimmat kaikista puolueista päästettäisiin valtaan heti huomenna. 

Sunnuntaina ei ollut mitään tekemistä, ja seurauksena oli tällainen lyhyt taideproosa. Hetkeen ei ole tullut kirjoitettua yrityssähköposteja kummallisempia tekstejä, joten jälki ei ole kovin pedanttia. Suurin osa heitoista on poimittu blogistanianasta, kuten lukija ehkä huomaa.

Koitin etsiä suomalaisia nimiä jotka eivät viittaisi keneenkään blogistaniassa, ja totesin helpommaksi hommaksi jättää suomalaiset nimeämättä - tasa-arvon nimissä tietenkin.

 

Matka P-Suomeen 2033

 

Virolainen vierailijaryhmä on saanut tilaisuuden saapua Suomeen tutustumaan paikalliseen elinkeinoelämään. Introvertti maa on vuosikymmenien eristäytymisen jälkeen viimein sallinut ulkomaalaisten vierailut muuallekin kuin Tallina-Helsinki laivareitille ja Korvatunturille. Suurlähetystöstä on Länsi-Virunmaan elinkeinoelämän tutkimuslaitokselle esitetty vuosia toiveita maiden välisen kaupan parantamiseksi. Toivottujen vierailijoiden viisumitkin järjestettiin verrattain nopealla aikataululla, vain puoli vuotta käsittelyä.

Kuusihenkinen seurue on noussut laivasta Helsingin terminaaliin aikaisin aamulla. Heidän lisäkseen vain muutama ihminen on noussut laivasta maihin. Matkaajat ovat varanneet runsaasti aikaa, harvat aiemmin maassa vierailleet ovat kertoneet passi-, viisumi- ja matkatavaratarkastukseen  kuluvan aikaa tuntikaupalla.  Kaikki matkaajat rajalla seulotaan tarkkaan. Yksi seurueen miehistä käännytetäänkin takaisin laivaan, koska hänen havaijipaitansa sisältää värejä, jotka muistuttavat liikaa sateenkaarilippua, symbolia joka on ehdottomasti kiellettyä propakandaa. Vieraille kaikki tämä on kummallista, sillä muualla Euroopassa he ovat tottuneet matkustamiseen, joka on vaivatonta ja viisumivapaata. "Tämäpä ensikosketus suomalaiseen eksotiikkaan", naureskelee aseistettujen tullivirkailijoiden ympäröimä mies tovereilleen kirjavassa paidassaan.

Tarkastuspisteen nuoret miehet osoittelevat hihitellen Anjaa, joka joukon viimeisenä odottaa passiaan takaisin. Enää viisipäisen seurueensa siirtyessä pois tiskiltä, hän kysyy suomea hieman puhuvalta naisystävältään, ymmärsikö tämä mikä nuorukaisia niin huvitti. Juuli arvelee nuoremman naisen käsivarsien tatuointien herättäneen keskustelua; hän oli ollut erottavinaan puhetta tatuoinneista ja jostain vapaaehtoisesta markkina-arvon laskemisesta - termi jota kukaan seurueesta ei oikein ymmärtänyt. Siirrytään miltei tyhjään terminaaliin. Vastassa on nuori mies, joka kertoo olevansa heidän matkaoppaansa ja tulkkinsa.  Mies ohjaa matkalaiset pihalla odottavaan pieneen, ikivanhaan minibussiin. Metelistä päätellen kulkuneuvo käy polttomoottorilla, joka on jo itsessään kuriositeetti matkaajille.

Reitti Helsingin satamasta kulkee miltei autiolta vaikuttavan kaupungin läpi. Maantasalla leijuva sumu vahvistaa aavemaista vaikutelmaa. Matkaopas kertoo ulkonaliikkumiskiellon takaavan kaupungin turvallisuuden pitämällä turhat maleksijat pois kaduilta. Sumun joukosta erottuu siellä täällä poliisipartioita, jotka pysäyttelevät ihmisiä. Nämä ovat turvallisuustekijöitä, joiden tulkki kehuu olevan hiottu huippuunsa Suomessa, terrorismin ehkäisemiseksi tietenkin. Poliisit varmistavat ihmisten olevan matkalla töihin, ettei alueella vain liiku laittomia irtolaisia. Eduskuntatalon kohdalla bussi hidastaa vauhtiaan. Vierailijoita ei kuitenkaan päästetä edes pysähtymään Mannerheimintielle, sillä terrori-iskujen pelossa kaikki turha liikkuminen alueella on kielletty. Kuvaaminen on myös ehdottomasti kielletty.

Ensimmäinen pysähdys tutustumismatkalla on  muutaman tunnin ajon jälkeen. Seurueelle esitellään Kanta-Hämeen alueen marjanpoimintaa. Paikalle on tuotu bussilasteittan ihmisiä, jotka sinivalkoisissa työvaatteissaan tuovat mieleen Smurffit-elokuvan virolaisten nuoruudesta. Osa smurffeista hyppii paikallaan jonossa pysyäkseen lämpöisenä koleassa syyssäässä. Muutama poliisi kiertelee  ympäriinsä valvoen ihmisjoukkoa. 

Kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi esitelty mies pitää juhlalliseen puhetyyliin esitelmää, jota opas tulkkaa. Hän kertoo ämpäreiden kanssa odottelevien ihmisten olevan työttömiä. Ihmisiä jotka ennen olivat liian laiskoja hyödyttääkseen yhteiskuntaa. Nyt kerätään marjoja ja niiden loppuessa risuja, muuten työttömät auttavat maa- ja metsätöissä. Jokaisen viikon kiintiönä puhuja kertoo olevan 400 litraa marjoja tai vaihtoehtoisesti sieniä - saman verran suomalainen kansanedustaja kerää helposti lomallaan. "Kovin vähän maa vaatii työttömiltään vastineeksi asumisesta maailman parhaassa maassa". Paikallaolijat taputtavat aina kun Suomi mainitaan.

Taustalla alkavat ihmiset kadota metsään.  Bussikuskit rupattelevat naureskellen ja tupakkaa poltellen keskenään sivummalla - he eivät ole työttömiä, sen huomaa vaatteista. Yksi seurue poimijoita on jäänyt paikalle seisomaan asennossa, poliisin valvovan silmän alla.  Heidän kerrotaan olevan varta vasten matkaajien tavattavaksi  järjestetty, jokainen puhuu sujuvaa englantia. Anja saa tilaisuuden jututtaa miestä, joka vaikuttaa ainakin hänen isoisänsä ikäiseltä.  Mies kertoo olevansa työttömyydestään huolimatta ylpeä kymmenen lapsen isä.  Lisääntyminenhän on kansalaisvelvollisuus, johon pystyvät kaikki. Kohmeisin sormin hän kaivaa lompakostaan valokuvan, jossa nuori mies univormu päällä tuijottaa synkkänä eteenpäin. Mies kertoo ylpeänä kuvan esittävän perheen keskimmäistä poikaa, joka on ammattisotilas, vääpeli itärajan vartiossa. Rajavartiolaitos on julkisen sektorin suurimpia työllistäjiä, muistelee Anja lukeneensa  internetistä. Miehen lompakosta ilmestyy toinenkin kuva, nuori vaaleahiuksinen tyttö. Hänen mies kertoo laulavan kuin enkeli.  "Saa opettajankin kyyneliin laulaessaan aamuisin virttä luokan edessä", mies kertoo liikuttuneen oloisena. Kun smurffiryhmä lähtee kohti metsää, nuorin miehistä huomauttaa seurueelle nähneensä ensimmäiset suomalaiset naiset vasta täällä työttömien joukossa. Taustalla tarkkaillut tulkki selittää heti hymyillen, etteivät kunnialliset naiset täällä jouda perheen hoitamiselta töihin, vaan nauttivat ansaitsemaansa arvostusta kasvattamalla uutta sukupolvea. Naiset katsovat hämmästyneinä toisiaan, Virossa kun perheitä kannustetaan hankkimaan vain muutamia lapsia liikakansoituksen välttämiseksi.

Bussissa tarjoillaan mustaa kahvia ja pullaa. Ajetaan yhä pohjoiseen, läpi silmänkantamattomiin ulottuvien turvesoiden, joilla vihreät Valtran traktorit ja työkoneet kääntävät ja korjaavat talteen yhtä Suomen tärkeimmistä vientituotteista. Ohitetaan myös turvevoimaloita, joiden savupiiput syöksevät sankkaa savua tuottaakseen maalle sähköä. Tulkki kertoo tavattoman pirteällä tyylillään, ettei maahan tuoda sähköä ulkomailta, eikä tuoteta tuulivoiman kaltaisilla kohkotuksilla.  Seuraavaksi mies alkaa ylistämään vielä tieverkkoa: sitä ei jättirekoilla ole pilattu kuten muualla maailmassa. Turve kuljetetaan traktoreilla ympäri Suomea, näin on taattu kuljetusalalle maksimaalinen työllisyys.

Iltapäivällä saavutaan korkeiden savupiippujen varjostaman nokitahraisen laitoksen luo, suuremman kuin matkalla näkyneet turvevoimalat. Tälläkin pysähdyspaikalla seuruetta vastaanottamassa on paikallisen kunnanhallituksen puheenjohtaja, sekä lauma eri ikäisiä turkistakkeihin pukeutuneita miehiä. Mustat mersut seisovat rivissä parkkipaikalla. Ennen esittelyä tarjoillaan jälleen mustaa kahvia ja sokerilla koristeltua pullaa. Hilpeä nuori turkislakkinen mies kertoo maan sokerituotannosta höyryävän kahvikupin ääressä. Tulkki ehtii hädin tuskin pysyä perässä, kun mies ylistää suomalaisen sokerijuurikkaan viljelyteknologian sekä prosessoinnin olevan maailman terävintä kärkeä. Siitä kaavaillaan seuraavaa menestystuotetta vientiin. Tulkki pääsee pälkähästä, kun lihava puheenjohtaja alkaa selvitellä kurkkuaan aloittamisen merkiksi.

Suurten savupiippujen laitos, mies selvittää, on lämpövoimala, jossa poltetaan kaikki mahdolliset lähikaupunkien jätteet sekä ylijäämäviljaa lähikaupungin lämmittämiseksi. Juuli tietää kertoa muille seurueessa, että tullimaksujen takia maan vilja ei käy kaupaksi ulkomaille. Tarkkakorvainen tulkki ehättää taas korjaamaan vierailijoiden väärinkäsityksen; Suomen markkinoita suojellaan ulkomaalaisilta halpatuotteilta, ja siksi maan ylivertaisia tuotteita sorsitaan muualla. Anja toteaa  tylsää luentoa  keventääkseen kumppaneilleen saksaksi Espanjalaisten appelsiinien olevan varmasti todellinen uhka markkinoille. Muutama suomalainen sekä tulkki tuijottavat heitä ymmärtämättä ilmeisesti sanaakaan. Kohteliaana virolaisena Juuli näkee  parhaaksi olla ottamatta esille kansainvälisiä päästörajoituksia, joista suomalaiset ovat vuosikymmeniä luistaneet arkaaisien tuotantolaitostensa vuoksi.  

Voimalan kanttiinissa tarjoillaan vieraille myöhäinen lounas. Ruokana on Johanneksen pojan kiusausta, eräänlaista  kala-perunalaatikkoa, jonka tulkin avustuksella aikaisemmin sokerijuurikkaista vouhottanut mies kertoo olevan ikiaikainen Suomalainen perinneruoka. Jälkiruokana tarjoillaan jälleen mustaa kahvia ja pullaa.  Kun vierailijat tiedustelevat keittiöhenkilökunnalta maitoa kahvin joukkoon, hämmästelee pönäkkä lyhythiuksinen täti suureen ääneen, eivätkö ulkomaalaiset ole tietoisia, että kaikki maito lahjoitetaan Venäjän imperialistisen sorron nälkiinnyttämille eurooppalaislapsille. Maitotilallisen poika Urmas uskaltautuu kysymään heikolla suomen kielellään, missä tarkalleen ottaen nainen luulee kärsittävän nälänhätää. Tulkki kuitenkin häätää hämmästyneet työntekijät kauemmaksi ja sättii Urmasta poliittisesti latautuneiden kysymyksien esittämisestä. Seurue näkee parhaaksi olla tiedustelematta enempää, ja hiljaisuuden vallitessa he hörppivät kiusaantuneina laihaa kahvia, joka jättää kitalakeen kummallisen sitkeän kitkerän maun.

Matkaa jatketaan, eikä tulkki enää vaikuta iloiselta kertoessaan päivän viimeisen etapin olevan Rauman telakan. Urmas koettaa matkalla jututtaa tulkkia esittäen kysymyksiä ympäröivästä maaseudusta. Tunnelma kuitenkin kiristyy peruuttamattomasti täydeksi vaikenemiseksi Urmaksen osoittaessa nauraen miesjoukkoa, joka näyttää hiihtävän ilman suksia tien reunalla. Kyseessä on virallinen kansallisurheilu, jolla säästetään miljardeja valtion terveydenhoitokustannuksissa. Täällä ei tuhlailla kuten Euroopassa on tapana, kuuluu tyly vastaus.

Telakan konttorirakennuksen parkkipaikalla on pitkiä rivejä polkupyöriä, mutta vain muutama auto.  Bussiin astuu portilla kaksi tuimaa vartijaa univormuissaan. Kyseessä on passi- ja viisumitarkistus, terrorismin torjumiseksi. Konepistoolit roikkuvat selässä miesten pyöritellessä papereita keskittyneinä. Matkaajista kukaan ei uskalla edes vitsailla keskenään, miksi koko mantereella vain täällä eletään yhä jatkuvan terroriuhan alla. Papereista ei löydy vikaa, ja miehet poistuvat bussista. Tulkki tekee vielä pihalla armeijamaisen tervehdyksen, johon vartijat vastaavat tottuneen oloisesti. Näitä punamustiin haalareihin pukeutuneita miehiä näkyy pyörivän runsaasti tehtaan telakan pihalla, muutama kiertää korkeaa verkkoaitaa suurten koirien kanssa. Hapan tulkki kehoittaa kaikkia pitämään henkilöllisyystodistukset käsillä  ja siirtymään rivakasti hänen perässään kohti sisätiloihin johtavaa ovea.Tällä kertaa vastassa ei olekaan minkäänlaisia kunnan toimijoita, vaan vieraat vastaanottaa aulassa yksinäinen nuori pukumies.

Seitsemän läsnäolijan lisäksi paikalla ei ole kuin nainen vastaanottotiskin takana. Auditorioon saavuttuaan mies pyytää tulkkia poistumaan - englanniksi ei suomeksi. Hän jatkaa englanniksi, esittäytyen Hansiksi, tiedustellen voisiko pitää tapaamisen saksaksi tai englanniksi. Kaikille sopii saksa. Tulkki työntää päänsä ovesta vielä kertaalleen, ja sanoo jotakin suomeksi. Lyhyen keskustelun jälkeen pukumies pahoittelee seurueelle, että vierailu on kuulemma pidettävä mahdollisimman lyhyenä, koska tulkki kertoi heidän olevan pahasti jäljessä aikataulusta. 

Ensimmäisenä vieraille selviää, kuten miehen myöskin telakan olevan ulkomaalainen. Korealainen yritys on keskittänyt maahan osan tuotannostaan halpojen työvoimakustannusten ansiosta. Olivatpa saaneet verovapaudenkin vastineeksi merivoimille edullisesti tuottamistaan partioaluksista. Pääasiassa kuitenkin laivoja rakennettiin ulkomaiden markkinoille, enimmäkseen Venäläisille. Laivanvarustaja on maan ainoa yritys joka ei ole valtion omistuksessa. "Siksi meillä meneekin niin hyvin", Hans kertoo. Esityksen loputtua Juuli ihmettelee, mihin näin pieni maa tarvitsee suurta määrää rannikkoaluksia, harvalla naapurimaallahan on edes merivoimien aluksia pienellä sisämerellä. "Onhan nyt päivän selvää, että vartioinnin tarkoituksena on estää muutto maasta ulos, eikä toisin päin." Hans toteaa, ettei hän voi työnsäkään puolesta ottaa kantaa sisäpoliittisiin kysymyksiin. Muutenkin niitä kannattaa vältellä. Hän hiljentää ääntään. "Vaikka ei vuosikymmeen ulkomaalaisia vierailijoita olekaan lähetetty Ahvenanmaalle, uhka on silti todellinen". Kaikki vaikenevat. Åland. Voimakkaasti partioidulta alueelta on tihkunut julkisuuteen harvojen pakolaisten mukana tarinoita nälänhädän ja kylmyyden verottamista leireistä - aihe jonka käsittelyn YK:n kokouksissa Yhdysvallat on vuosia estänyt . 

Kauaa ei vaitiolo kestä, kun tulkki ryntää auditorioon. Kiivaasti elehtien hän alkaa selittää, että vierailijoiden on välittömästi siirryttävä takaisin linja-autoon. Mitään selitystä keskeytykselle hän ei kerro. Pihalla seisoo bussin vierellä poliisiauto. Vierailijat tuijottavat toisiaan hämmentyneinä. Autosta nousee poliisi, joka kerää kaikkien passit ja viisumit ja ojentaa dokumentit radion ääressä istuvalle kollegalleen. Jälleen hiljaisuutta, Ahvenanmaa kummittelee yhä mielissä. Ikuisuudelta tuntuvien minuuttien jälkeen poliisi viittoo tulkin luokseen. Ulkona seisova poliisi ohjaa elehtien hiljaisen seurueen kohti bussia. Kaikkien säikähdykseksi joukon perässä poliisi nousee myös autoonja istuu muiden jälkeen etummaisille penkeille. Kohta tulkkikin palaa autoon ja moottori käynnistyy. 

Urmas rohkaistuu lyhyen ajon jälkeen tiedustelemaan, onko jokin vialla. Suuntaavatko he majapaikkaan, vai jonnekin muualle?  Tulkki kertoo lyhyesti, että on tapahtunut väärinkäsitys Viron päässä suurlähetystössä; seurueen viisumit ovatkin vain vuorokauden mittaisia, ja nyt heidät täytyy saattaa mahdollisimman nopeasti takaisin kotimatkalle. Kukaan matkaajista ei halua kysellä enempää, poliisin läsnäolo tekee tilanteesta hyvin uhkaavan. Kaikki tuijottelevat hiljaisina ulos ikkunoistaan hämärää maisemaa; katuvalot eivät pala kaupungin ulkopuolella, joten paljoa nähtävää ei ole. Öinen Helsinki on hiljainen kuin hauta. Satamassa poliisi vielä vaatii saada Juulin kaulassa roikkuvan kameran mukaansa,  eikä kukaan halua esittää vastaväitettä. Terminaalikin on autio, lukuunottamatta tullivirkailijoita. Passit ja viisumit tarkastetaan jälleen. Kukaan ei puhu vierailijoille sanakaan. Seurue nukkuu lopun yöstä terminaalin penkeillä.

Aamulla laivaan noustessaan kaikki huokaisevat helpotuksesta. Miehet päättävät suunnata tax free -myymälään. "Tuliaisia lapsille", vitsaillen vielä kuuluisasta suomalaisesta sokerista josta kuulivat eilen. "Halpaa viina te haette", nauraa Anja. Naiset nousevat sillä välin laivan kannelle, ympärillä kuhisee venäläisiä ja virolaisia perheitä. He istuvat pöytään, ja tilaavat suomalaisen näköiseltä nuorelta mieheltä juotavaa. He katselevat kuinka laiva irtoaa satamasta ja päivittelevät eilistä kokemustaan. Tarjotin tuodaan pöytään, viimeinkin kahvia jossa on maitoa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.